Utilitarismi > Ikaros

Joukkuehenki on erittäin tärkeä piirre yhteenkuuluvuuden kannalta. Sitä voidaan kehittää monella eri tapaa, päivittäisissä harjoituksissa, peleissä ja myös kentän ulkopuolisissa tapahtumissa. Kuusankoskelle lähti todella tasapainoinen ja yritteliäs ryhmä. Kaikille oli selvä joukkueen yhteinen päämäärä, eikä sooloilijoita ollut mukana. Johtajuus lähti managerista itsestään, joka pakon sanelemana joutui veriselle taistelukentälle osoittaen suurta taisteluhenkeä ja ritarillisuutta. Se tarttui koko muuhun ryhmään, ja tummat pilvet jäivät edeltäneisiin harjoituksiin ja Cinderellalle.

Ryhmässä ei ollut mukana sitä suurinta feenikslintua, joka tartuttaisi tuhon ja pelon ilmapiiriä. Ensimmäisen kierroksen Sibbo-pelissä kaikkein kirkkaimmin loistanut tähti, Darra, oli egoistina lähtenyt tavoittelemaan henkilökohtaista glooriaa kaukaisesta ja myyttisestä Tukholmasta. Ikaros-Tuomela on malliesimerkki siitä, kun menestys nousee kupoliin, ja yksilö luulee olevansa laumaa merkittävämpi. Mies oli ottanut siivet alleen ja liidellyt liian korkealla. Keväinen vahva auringonpaiste on mitä ilmeisimmin sulattanut hänen pienet ja ohuet siipensä, ja feeniksjärkäle sukeltanut syvälle Suomenlahden saastuneisiin vesiin. Kuusankoskella homma toimi loistavasti Sirviön knock-outin, Token neppien, Olmon loistavan pilkkutorjunnan ja Simonin maalien ansiosta.

Paulinho, joka oli ottanut normaalisti Rajamäen Pokerihain vasemman laidan, on täydellinen Tuomelan vastakohta. Omat henkilökohtaiset onnistumiset asetettiin tyystin sivuun, ja Paulinho mm. paikkasi Managerin lukuisia hölmöilyjä tuulennopeilla jaloillaan ja kissamaisilla vieteillään, ja ehti siinä sivussa olla ahnaasti mukana ylhäällä rakentamassa peliä. Edeltäneellä viikolla mies oli osoittanut vieläkin suurempaa uhraavaisuutta asettamalla yhteisen mielihyvän, itseään tärkeämmäksi.

Paluumatkalla jäätyneessä sinisessä paholaisessa puitiin pitkään ja hartaasti Tuomelan tulevaisuutta. Mielipiteet ja fiilikset olivat arvatenkin ristiriitaiset, mutta Manageri on ilmeisesti ainakin vieraskirjan raportin mukaan nyttemmin kantansa valinnut; koirankoppi. Minun neuvoni on, että tulet Tuomela rohkeasti seuraavaan tapahtumaan mukaan nöyrästi, eikä ulvoen ja rintaasi takoen.

Ps. PePo – RiRa 3-4 (3-2)

Vehmasen preesens liikaa Biisoneille

Cupin toisella kierroksella kohdattiin kokenut ja leppoisa Biisonilauma Karjalohjalta. Pelinäyttämönä toimi Nummelan kirkonkylän kylmä kupla. Alkuasetelmat olivat hivenen epäselvät, kun oli tiedossa että voittajana joutuisimme aina pelottavaan ja mystiseen Lappeenrantaan. Ennen ottelua vähän puhistiin kohtalostamme. Perheelliset olivat sitä mieltä, että cup-juna voitaisiin pysäyttää Nummelaan, mutta nuorukaiset; etunenässä manageri, Tapani, Olmo ja Kettunen olivat tiukasti sitä mieltä että idässä nähtäisiin jonkinlainen iso ihme. Niinpä tuloksena oli, että heinää syöviä Biisoneita lähdettäisiin kellistämään.

Ottelu itsessään oli kahden väsyneen joukkueen tasaväkinen ponneton taistelu. Ajankohtana kylmä ja märkä helmikuu, eikä kummallakaan joukkueista ilmeisesti kovin montaa yhteistä tapahtumaa takanaan. Peli oli mukavaa surffailua, mutta ne viimeiset ratkaisevat syötöt jäivät uupumaan. Simon pelattiin muutamaan otteeseen maalipaikkaan, mutta ainakaan vielä pallo ei totellut lainkaan. Meno oli kuin Bambilla liukkaalla jäällä. Hieman tukevampi ja isojalkaisempi taistelupari- Sirviö, sen sijaan rymisteli tilanteisiin kovaa, ja pääsikin muutaman kerran tekopaikkaan, mutta poliisi jäi tällä haavaa maaleitta. Lehto oli päättänyt tehdä kaikkensa välttääkseen idän-matkan. Hän löntysteli haluttomasti omalla vasemmalla laidallaan, ja keskittyi kiukutteluun ja neppailuun. Ottelun ratkaisu nähtiin Jupen itsensä kannalta nöyryyttävällä tavalla. Hän roiskaisi pallon kohti Sirviötä, jonka lapikkaasta pallo karkasi andycarrollmaisesti Simonille. Sijoitus etukulmaan puolittaisesta läpiajosta, ja voittolukemat 1-0. Jupella tämän jälkeen kärsivä ilme.

Alakerrassa uusi vahvistus Vehmanen, esitti tonyadamsmaista päättäväisyyttä, ja toimi puolustuksen johtohahmona. Kokonaisuudessa puolustuslinja Tuukka- Kaja- Eero- Paulinho toimi yllättävän hyvin, vaikkakin Paulinholla ja Tuukalla oli ollut edellisenä iltana hivenen ongelmia nesteytyksen kanssa. Maaliin palasi pitkän ja tuskallisen loukkaantumiskierteen kokenut Olmo. Häneltä nähtiinkin uran pisimmät maalipotkut. Pallo lensi aina miltein puoleen kenttään. Hatunnosto hänelle. Kentän laidalla manageri Käki, huusi tuttuun tapansa naista taivaalta, ja onnistui lopulta hankkimaan keltaisen muistolapun. Taiston tauottua tunnelmat olivat kaksijakoiset, jotkut olivat silmät kirkkaina haaveilemassa idän herkkuantimista, kuin toiset kiroilivat voittoa.

Lopuksi vielä kunniamaininta kendokaksikko Tommi Santalalle ja Olli Jokiselle. Toivottavasti iski raju flunssa.

# 37