Vehmasen preesens liikaa Biisoneille

Cupin toisella kierroksella kohdattiin kokenut ja leppoisa Biisonilauma Karjalohjalta. Pelinäyttämönä toimi Nummelan kirkonkylän kylmä kupla. Alkuasetelmat olivat hivenen epäselvät, kun oli tiedossa että voittajana joutuisimme aina pelottavaan ja mystiseen Lappeenrantaan. Ennen ottelua vähän puhistiin kohtalostamme. Perheelliset olivat sitä mieltä, että cup-juna voitaisiin pysäyttää Nummelaan, mutta nuorukaiset; etunenässä manageri, Tapani, Olmo ja Kettunen olivat tiukasti sitä mieltä että idässä nähtäisiin jonkinlainen iso ihme. Niinpä tuloksena oli, että heinää syöviä Biisoneita lähdettäisiin kellistämään.

Ottelu itsessään oli kahden väsyneen joukkueen tasaväkinen ponneton taistelu. Ajankohtana kylmä ja märkä helmikuu, eikä kummallakaan joukkueista ilmeisesti kovin montaa yhteistä tapahtumaa takanaan. Peli oli mukavaa surffailua, mutta ne viimeiset ratkaisevat syötöt jäivät uupumaan. Simon pelattiin muutamaan otteeseen maalipaikkaan, mutta ainakaan vielä pallo ei totellut lainkaan. Meno oli kuin Bambilla liukkaalla jäällä. Hieman tukevampi ja isojalkaisempi taistelupari- Sirviö, sen sijaan rymisteli tilanteisiin kovaa, ja pääsikin muutaman kerran tekopaikkaan, mutta poliisi jäi tällä haavaa maaleitta. Lehto oli päättänyt tehdä kaikkensa välttääkseen idän-matkan. Hän löntysteli haluttomasti omalla vasemmalla laidallaan, ja keskittyi kiukutteluun ja neppailuun. Ottelun ratkaisu nähtiin Jupen itsensä kannalta nöyryyttävällä tavalla. Hän roiskaisi pallon kohti Sirviötä, jonka lapikkaasta pallo karkasi andycarrollmaisesti Simonille. Sijoitus etukulmaan puolittaisesta läpiajosta, ja voittolukemat 1-0. Jupella tämän jälkeen kärsivä ilme.

Alakerrassa uusi vahvistus Vehmanen, esitti tonyadamsmaista päättäväisyyttä, ja toimi puolustuksen johtohahmona. Kokonaisuudessa puolustuslinja Tuukka- Kaja- Eero- Paulinho toimi yllättävän hyvin, vaikkakin Paulinholla ja Tuukalla oli ollut edellisenä iltana hivenen ongelmia nesteytyksen kanssa. Maaliin palasi pitkän ja tuskallisen loukkaantumiskierteen kokenut Olmo. Häneltä nähtiinkin uran pisimmät maalipotkut. Pallo lensi aina miltein puoleen kenttään. Hatunnosto hänelle. Kentän laidalla manageri Käki, huusi tuttuun tapansa naista taivaalta, ja onnistui lopulta hankkimaan keltaisen muistolapun. Taiston tauottua tunnelmat olivat kaksijakoiset, jotkut olivat silmät kirkkaina haaveilemassa idän herkkuantimista, kuin toiset kiroilivat voittoa.

Lopuksi vielä kunniamaininta kendokaksikko Tommi Santalalle ja Olli Jokiselle. Toivottavasti iski raju flunssa.

# 37